”Tampere ja Turku ovat vahvoja kasvukeskuksia, ja olemme käyneet jatkuvaa dialogia alueiden kanssa mahdollisuuksista tarjota sujuvammat yhteydet maailmalle ja näin tukea paremmin elinkeinoelämän kasvua ja myös matkailun tarpeita. Lokakuussa käynnistyvät lennot yhdistävät Tampereen ja Turun sujuvasti Finnairin laajaan verkostoon”, sanoo Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto yhtiön tiedotteessa.
”Olemme iloisia Finnairin tulevista avauksista kotimaan vahvoihin kasvukeskuksiin. Uudet reitit vahvistavat entisestään kotimaan saavutettavuutta yhdistämällä Tampereen ja Turun matkustajat Helsinki-Vantaan lentoaseman kattavaan reittiverkostoon”, kertoo Finavian reittikehityksestä vastaava johtaja Petri Vuori.
Finnair lentää lokakuusta lähtien sekä Tampereelle että Turkuun yhden päivittäisen yöpyvän lennon, joka yhdistää asiakkaat Finnairin aamulla lähteviin Euroopan lentoihin ja Helsinkiin illalla palaaviin lentoihin. Yöpyvien lentojen lisäksi Finnair tuo asiakkaita Turusta ja Tampereelta Helsinkiin iltapäivisin niin, että Oulusta Helsinkiin lentävä lento pysähtyy Tampereella ja Tukholmasta Helsinkiin lentävä lento pysähtyy Turussa ja jatkaa sitten Helsinkiin.
Lennot operoidaan 68–70-paikkaisilla ATR-koneilla. Finnair korvasi Tampereen ja Turun lennot bussiyhteyksillä vuosina 2022–2023. Kun lennot käynnistetään uudelleen lokakuussa 2026, jatkuu bussiyhteys päiväsaikaan, mutta myöhäisillan vuoro poistuu ja se korvataan yöpyvällä lennolla.
Finnair operoi lentoja useilta lentoasemilta Suomessa
Finnair yhdistää tänä kesänä Helsinki-Vantaan suorilla reittilennoilla yhteensä 13 lentoasemalle Suomessa. Helsinki-Vantaalta on Finnairin reittilentoyhteys Ivalon, Joensuun, Jyväskylän, Kajaanin, Kemi-Tornion, Kittilän, Kokkola-Pietarsaaren, Kuopion, Kuusamon, Maarianhaminan, Oulun, Rovaniemen ja Vaasan lentoasemille.
Talvikaudella Finnairin yhteydet Suomessa ovat niin ikään kattavat, ja erityisesti lennot Lapin lentoasemille moninkertaistuvat. Finnair on ainoa lentoyhtiö, joka lentää Lapin kohteisiin ympäri vuoden.
Finnairin tulevan syksyn uusiin avauksiin kuuluu myös uuden Helsinki-Melbourne-reitin avaaminen niin ikään lokakuussa.
Finnairin uusien lentojen aikataulut:
Tampere:
AY 269 HEL-TMP päivittäin 23:50-0:20 (+1)
AY270 TMP-HEL päivittäin 06:00-06:35
AY644 TMP-HEL päivittäin 12:20-12:50
AY644 OUL-TMP päivittäin 10:55-11:55
Turku:
AY229 HEL-TKU päivittäin 23:50-0:20 (+1)
AY 230 TKU-HEL päivittäin 06:00-06:35
AY 654 TKU-HEL päivittäin 11:55-12:30
AY654 ARN-TKU päivittäin 09:45-11:30
Lue myös: