Lauri Ylösen haastattelu: Peter Panin sukua?

Matkustus
Julkaistu
02.12.2013 - 11:11
The Rasmuksen laulaja Lauri Ylönen aloitti muusikonuransa 16-vuotiaana. Sen ikäisiä hän kaitsee nyt Idols-tuomarina.

Tälle jutulle on kaksi alkua. Ensimmäisessä Lauri Ylönen lentää paikalle. Vähän niin kuin Peter Pan.

– Mä laitan sulat päähän, hyppään ikkunasta tsuuh ja liidän tänne haastatteluun, Ylönen ilveilee, kun kysyn hänen tyylinsä tavaramerkistä.

– Se on leikkiä. Sulat symboloivat vapautta, mutta ne ovat myös tavallaan kuin intiaanien sotamaalauksia, merkki siitä, että on valmistautumassa johonkin koitokseen. Minussa kun on se arkinenkin puoli, joka esimerkiksi ennen tänne tuloa oli veneilemässä.

Niin. Toisin kuin Mikä-mikä-maassa, tässä maailmassa matkantekoa ei siivitä keijukaistomu eikä kukaan ole ikuisesti poika. Ylönen myöntää ajattelevansa vanhenemista aina välillä.

– Olen kyllä ollut siinä mielessä etuoikeutettu, että olen aina saanut tehdä sitä, mitä olen halunnut. Toisaalta olen myös aina kantanut vastuun tekemisistäni. Ei ole ollut mitään plan b:tä.

"Tämä maailma on loppujen lopuksi aika pieni pallero."

Siispä aloitammekin näin, jalat maassa: The Rasmus -yhtyeen solisti Lauri Ylönen, 34, saapuu haastatteluun mereltä. Kello on vasta aamuyhdeksän, mutta Ylönen on herännyt jo puoli viideltä ja käynyt kaverinsa kanssa moottoriveneellä Itä-Helsingin edustalla juomassa kahvit ja ihailemassa auringonnousua. Kun on laulajana yhdessä Suomen kansainvälisesti menestyneimmissä yhtyeissä ja tekee samalla soolouraa, oppii käyttämään tunnit taitavasti.

– Ja mähän olen myös perheenisä. Sille pitää antaa aikaa mahdollisimman paljon.


250 matkpäivää vuodessa

Kiireisimpinä vuosina Ylöselle kertyy matkapäiviä noin 250. Lentokentillä ja koneessa aika kuluu vaihtaessa kuulumisia bändin jäsenten ja työntekijöiden kanssa ja tehdessä musiikkia läppärillä.

– Yksi jäsenistämme asuu Singaporessa ja yksi Italiassa. Se kertoo siitä, että tämä maailma on loppujen lopuksi aika pieni pallero. Keikalle pääsee joka puolelta nopeasti ja yhdessä yössä lentää toiselle puolelle maailmaa.

Matkustaminen on Ylöselle välttämätöntä, mutta myös inspiroivaa: koti-ikävä ja kaipuu suomalaiseen luontoon näkyvät niin laulujen sanoissa kuin tunnelmissa, samoin reissuilla kohdatut uudet ihmiset ja kulttuurit.

Tällä kertaa pysähdys kotisatamassa kestää vain neljä päivää. The Rasmus on juuri palannut keikkamatkalta Mexico Citystä, ja huomenna yhtye suuntaa 25-päiväiselle kiertueelle Venäjälle, Valko-Venäjälle ja Ukrainaan. Ensi vuoden kalenteri on vielä avoinna, mutta se on jo päätetty, että bändi pitää levytystaukoa. Ylösen toisen soololevyn sen sijaan on tarkoitus ilmestyä tammikuussa.


"Mähän en osaa laulaa"

Näiden kahden projektin lomaan mahtuu tänä syksynä vielä rooli Idols-tuomarina. Päätös tehtävään ryhtymisestä oli Ylöselle helppo, sillä vieraillessaan ohjelman tuomaristossa kaudella 2011 hän huomasi, että pestissä näkee aitiopaikalta, mihin ala on menossa, ja saa ideoita omaankin musiikkiin.

Ne nuoret, jotka Idolsissa esiintyvät yksin tuomaristolle ja TV-kameroille, ovat Ylösen mielestä rohkeampia kuin hän itse aikanaan oli. Menestyneimmät kokevat ohjelmaformaatin hyvin rasvatun koneiston suojissa laulajanuran alun ikään kuin pikakelauksella.

– Se on nykymaailmassa poptähden tie. Mä olen enemmän vanhan koulun bändiläinen.

Ylösen mielestä Idols-voittajan ei tarvitse olla tietystä muotista.

– Usein ajatellaan, että poptähden pitää olla ulospäinsuuntautunut ja energinen, mutta liian tyrkky meininki on ärsyttävää. Karismaattisuus ja salaperäisyys on paljon mielenkiintoisempaa. Niitä mä yritän löytää osallistujista.

Ylönen antaakin kilpailijoille mieluummin palautetta esityksestä kokonaisuutena kuin laulutekniikasta.

– Mähän en itse osaa laulaa. Olen ottanut yhden laulutunnin, ja moni on sitä mieltä, että sen kyllä huomaa, Ylönen nauraa.

Kun Ylönen kertoi muusikkokavereilleen tehtävästään Idols-tuomarina, useimmat kuittasivat asian sanomalla alkavansa seurata ohjelmaa.

– Kymmenen vuoden aikana ihmiset ovat ymmärtäneet, että tällaiset formaatit ovat tulleet jäädäkseen. Ajatellaan, että jos laulaja on pop, on vielä hienompaa, että hän on sitä takki auki, häpeilemättömästi, Ylönen pohtii.

– Sitä paitsi popmusiikki on ennakkoluulottomampaa kuin rock. Popissa ei ole rajoja.


Teksti: Terhi Kivikoski-Hannula
Kuva: Matti Rajala