Ohita navigaatio

Miltä kuulostaa lentopelkoa lieventävä palvelu tai elintoimintoihin mukautuva lentoasema?

Artikkeli julkaistu
15.11.2015 klo 07:00
Arkistointipäiväys
Vastuullisuus
Kun yli sata lahjakasta kehittäjää ympäri maailman kokoontuu vanhaan voimalahalliin Helsinkiin koodaamaan 48 tunniksi, ovat tulokset kaikkea muuta kuin tylsiä ja tavanomaisia.

Helsinki-Vantaan lentoasema otti näkyvästi osaa Junction 2015 -hackathoniin, joka järjestettiin Helsingin Suvilahdessa 6. - 8.11.2015. Finavia, Finnair sekä teknologian kehitysyritys Reaktorin isännöivät tapahtumassa AERO-trackia, jonka tavoitteena oli tulevaisuuden lentomatkustamisen viitoittaminen.

Miltä tulevaisuuden lentomatkustus näyttää?

Vähemmän hukkaan heitettyä aikaa, enemmän personointia ja automaatiota. AERO-trackiin osallistuvilta kehittäjiltä kysyttäessä, näkemys lentomatkailun tulevaisuudesta on harvinaisen selvä.

– Vähemmän hukkaan heitettyä aikaa. Tulevaisuudessa lentoasema toimii parhaimmillaan kuin juna- tai bussiasema; voit vain mennä paikalle ja nousta seuraavaan sopivaan koneeseen. Myös turvatarkastus tulee nopeutumaan, sanoo tiimi Fivepoint5:n jäsen.

Heidän ideansa on pelillistää lentomatkustus ja hyödyntää odotusaikaa, jota lentokentillä helposti syntyy.

Tiimi Restinationin Dmitry ja Kasper ovat samoilla linjoilla. He näkevät että erityisesti mahdollisuus personoida lentomatkaa omien preferenssien mukaan tulee olemaan ratkaiseva kilpailutekijä ja toisaalta myös matkan kokonaissujuvuus.

Heidän tiiminsä hackathon-idea tähtää matkan automatisointiin ja personointiin. Sovellus ehdottaa valmiita matkapaketteja matkustajan asettamien kriteerien perusteella.

Niitä voivat olla esimerkiksi kokonaisbudjetti, haluttu lämpötila, kiinnostuksen kohteet sekä se mitä haluaa matkalla tehdä. Tämän jälkeen sovellus kertoo, mihin haluat mennä ja räätälöi kokemuksen valmiiksi kokonaisuudeksi.

Tulevaisuus on lentokenttien ja lentoyhtiöiden yhteispeliä

AERO-trackiin osallistui yhteensä 26 tiimiä ja sen myötä myös esitellyt ratkaisut tai oikeammin demot keskittyivät lentomatkustamisen eri osa-alueisiin lentokentän palveluista, viestinnästä ja ajanvietosta aina turvatarkastuksen nopeuttamiseen ja itse lentämiseen.

AERO-trackin tuomari ja Finavian palvelukehityspäällikkö Eero Knuutila oli vaikuttunut näkemistään demoista.

– Esitellyt ratkaisut ovat silmiä avaavia ja laittavat meidät lentokenttäoperaattorina pohtimaan palveluita ja matkustuskokemusta aivan eri näkokulmasta kuin yleensä.

Lentokentän ja lentoyhtiön välisen yhteistyön tärkeyttä ei ole aina ymmärretty. On tärkeää, että lentokentät ja lentoyhtiöt ymmärtävät tiivistää yhteistyötä. Se näkyy matkustajalle entistä parempana ja sujuvampana matkakokemuksena.

Tutkimuksen mukaan jopa 33 %  vaihtomatkustajista valitsee reitin lentokentän mukaan.

Tämä on ensimmäinen kerta kun lentokenttäoperaattori, lentoyhtiö sekä luovan teknologian yritys tekevät yhteistyötä tämän mittakaavan hackathonissa.

- Olemme jakaneet aiemmin julkistamatonta dataa ja materiaalia kuten 3D-karttoja sekä käyttöliittymiä kehittäjien käyttöön, jotta demot ovat jo esittelyvaiheessa lähellä käytäntöä. Tämä helpottaa ideoiden käyttöönottoa.

Tuomaristossa on Finavian, Finnairin ja Reaktorin sekä muutaman muun yrityksen edustajia arvioimassa demoja. Tuomaristo arvioi esitellyt demot innovatiivisuuden, liiketoimintamallin, sisäisen näkemyksen, käyttäjäkokemuksen ja idean esittelyn perusteella.

AERO-hackathonin päävetäjän, Reaktorin Fernando Leonin mielestä teemat, joita AERO-trackillä ovat nousseet keskiöön ovat matkustajien henkilökohtaisten toiveiden ja tarpeiden huomiointi.

– Jatkossa kuluttajat voivat tehdä valintansa isommasta valikoimasta. Joillekin se tarkoittaa luksusta ja toisille se voi tarkoittaa hyvin pelkistettyä ja arkista asiakaskokemusta.

Hänen mukaansa lähes kaikki ideat, jotka hackathonissa ovat nousseet esille, antavat Finavialle sekä Finnairille mahdollisuuden asiakaskokemuksen merkittävään parantamiseen ja sujuvoittamiseen.

– Toivottavasti saamme mahdollisimman monet täällä olevista ehdotuksista käytäntöön, hän jatkaa.

Voittavnut idea auttaa vähentämään lentopelkoa

AERO-trackin voitti tiimi nimeltä CoderCoded, jonka idea liittyi lentopelon vähentämiseen erilaisin elementein lennon aikana. He valitsivat ratkaisun kohderyhmäksi lentopelosta kärsivät matkustajat, joita on 30 prosenttia kaikista lentomatkustajista.

CoderCodedin sovelluksessa lentoa lievitetään tiedottamalla muun muassa lennon aikana kuuluvista äänistä, mittaamalla turbulenssia reaaliajassa sekä kertomalla lentohenkilökunnalle, ketkä matkustajista potevat lentopelkoa.

Helsinki-Vantaan lentoasema ja Finavia haluavat kiittää upeasta ja onnistuneesta viikonlopusta kaikkia kehittäjiä, tapahtumajärjestäjiä sekä yhteistyökumppaneita.

Hackathon-tapahtuma oli osa Junction 2015:ta, joka on kasvuyritys- ja sijoittajatapahtuma Slushin ennakkotapahtuma. Finavia ja Finnair ovat 11.‒12. marraskuutan 2015 järjestettävän Slushin pääyhteistyökumppaneita ja Reaktor on Slushin avainyhteistyökumppani.

Lue lisää Helsinki-Vantaan kehittämisestä