Hyppää pääsisältöön

Ota varaslähtö kevääseen Maltalla

Julkaistu
26.04.2015 klo 06:00
Malta on monipuolinen matkakohde pidennetylle viikonlopulle tai viikon lomalle. Nähtävää on paljon, ja välimatkat ovat lyhyitä.

Maltan pääkaupunki Valletta on yksi saaren kolmesta maailmanperintökohteesta, ja kaupunkikuva historiallisine nähtävyyksineen sen mukainen.

Majoituspaikat löytyvät kuitenkin pääasiassa muualta, esimerkiksi vartin ajomatkan päässä sijaitsevista Sliemasta ja St. Juliansista. Ensin mainittu tunnetaan kilometrien mittaisesta rantabulevardistaan ja jälkimmäinen ravintoloistaan sekä klubeistaan.

Varsinaiset rantakohteet sijaitsevat Maltan pohjoisosissa. Suosittuja hiekkarantoja ovat muun muassa Mellieħa Bay, Għajn Tuffieħaja Golden Bay. Saarella on myös paljon vaikeakulkuisia kivikkorantoja, joilla onnistuu monesti viettämään rantapäivän aivan yksin.

Jos aikaa on enemmän, kannattaa lähteä veneretkelle patikoijien suosimille Gozon ja Cominon saarille.

Gozo tunnetaan punahiekkaisesta Ramla l-Ħamran rannasta, kun taas autoton Comino on sukeltajien suosiossa. Snorklaajat suunnistavat sinistäkin sinisemmälle Blue Lagoonille.

Ulkoilmamuseo turkoosinsinisellä taustalla

Historia on Maltalla läsnä joka puolella, monumenttien heijastellessa vuosisatojen valloittajia. Turkoosinsininen Välimeri antaa tälle ulkoilmamuseolle ainutlaatuisen taustan.

Maltaa ovat hallinneet kaikki Välimeren valloittajakansat. Vuosisatojen mittainen arabivalta kuuluu myös Maltan kielessä, joka kuulostaa arabian ja italian sekoitukselta. Malta itsenäistyi Isosta-Britanniasta vuonna 1964, ja englanti on maan toinen virallinen kieli.

Saarivaltakunnan keittiö on kiehtova sekoitus erilaisia välimerellisiä makuja.

Kalaisista vesistä nousee monenlaisia merenantimia kalaruokiin, mutta Maltan kansallisruokana pidetään kuitenkin fenkata-kanipataa. Sen taustalla kerrotaan olevan omapäisten maltalaisten protesti Johanniittain ritarikunnan aikoinaan asettamalle metsästyskiellolle. 

Nyt Maltalle pääsee myös reittilennolla, sillä Finnair lentää Helsinki-Vantaalta suoraan Maltalle parhaimmillaan kaksi kertaa viikossa 2.4.–22.10.2015.

Il-vjaġġ it-tajjeb – hyvää matkaa!

Hae Maltan-lentojen aikatauluja 

Kuva: viewingmalta.com

Matkustus