Ohita navigaatio

Finavia panostaa sähkölentämisen edistämiseen pohjoismaisessa yhteistyössä

Lehdistötiedote
Artikkeli julkaistu
28.01.2020 klo 13:02
Aurinko valaisee kiitotien pintaa
Vastuullisuus
Finavia on liittynyt sähkölentämistä edistävän pohjoismaisen Network for Electric Aviation (NEA) -verkoston jäseneksi. Verkoston tavoitteena on vauhdittaa sähkölentämisen käyttöönottoa Pohjoismaissa.

- Sähkölentäminen on yksi merkittävistä tulevaisuuden ratkaisuista, joilla voidaan vähentää lentämisen ympäristövaikutuksia. Lentoasemayhtiönä haluamme selvittää, millaista kehitystyötä sähköilmailu vaatii lentoasemillamme, sanoo Finavian tekninen johtaja Henri Hansson.

Finavia on vuodesta 2018 ollut mukana rahoittamassa Suomen ensimmäistä sähkölentokonetta, joka teki pari vuotta sitten onnistuneen testilennon Malmilla. Liittyminen NEA-verkostoon on lisäpanostus sähkölentämisen kehittämiseen ja osa yhtiön ilmasto-ohjelmaa, jonka tavoitteena on vähentää kasvihuonepäästöjä lentoasemilla.

- Uskon, että Suomessa sähköinen matkustajakone lentää kotimaan reiteillä jo 2020-luvun lopulla. Jos sähkö tuotetaan puhtaasti esimerkiksi tuuli- tai aurinkovoimalla, sähköllä kulkeva lentokone voisi kulkea jopa täysin päästöttömästi. Sähkölentokoneet tulevat sopimaan erityisesti lyhyen matkan liikenteeseen, Hansson toteaa.

NEA-verkosto kokoontuu tällä viikolla Helsingissä. Finavian ja Finnairin isännöimässä tapaamisessa 28.–29.1.2020 pohjoismaiset lentoalan toimijat pureutuvat sähkölentämisen kysymyksiin. Aiheina ovat sähkölentämisen edellyttämän infrastruktuurin standardisointi sekä lentokoneteknologian kehittäminen pohjoisiin sääolosuhteisiin.

- NEA on pohjoismainen verkosto, joka työskentelee sekä infrastruktuurin, alakohtaisten kysymysten sekä uusien liiketoimintamallien parissa. Verkoston tavoitteena on luoda yhteinen näkemys toimenpiteistä, joiden avulla sähkölentäminen voi olla tulevaisuutta Pohjoismaissa, kertoo NEA-verkoston projektipäällikkö Maria Fiskerud.

NEA-verkostoon kuuluvat pohjoismaisten lentoasemayhtiöiden lisäksi pohjoismaisia lentoyhtiöitä sekä sähkölentämiseen erikoistuneita start-up-yrityksiä. Verkoston aloitustapaaminen pidettiin joulukuussa 2019 Ruotsin Östersundissa. Verkoston toimintaa rahoittaa Pohjoismaiden neuvoston alainen Nordic Innovation.