efro_simulaattori.jpg
Julkaistu
31.5.2017 klo 14:50
Uutiskanava
Lehdistötiedote

Finavialta moderni satsaus Lapin lentoasemien pelastustyöhön

Rovaniemen lentoasemalla avattiin uudenaikainen paloharjoitusalue. Käyttäjinä toimivat Finavian pelastushenkilöstön ohella myös puolustusvoimat sekä Lapin pelastuslaitos.

Finavian rakennuttaman paloharjoitusalueen avajaisia vietettiin Rovaniemellä tiistaina 30.5. Investointi palvelee Lapin aluetta pelastushenkilöstön kelpoisuuden ylläpitämiseksi vaadittavassa koulutuksessa.

Uudella paloharjoitusalueella päästään harjoittelemaan pelastustoimintaa todentuntuisessa ympäristössä. Tämän mahdollistaa moderni lentokonepalosimulaattori, jollainen nähdään Lapissa ensimmäistä kertaa.

- Alue antaa mahdollisuuden harjoitella sammutustyötä erilaisissa lentokonepaloissa, eli laskuteline- ja moottoripaloissa, sekä ihmisten pelastamista lentokoneen rungon sisältä, kertoo Rovaniemen lentoaseman päällikkö Johan Juujärvi Finaviasta.

Harjoitusaluetta tulevat käyttämään ensisijaisesti Rovaniemen, Kittilän, Enontekiön, Ivalon, Kemin, Kuusamon, Kajaanin ja Oulun lentoasemien pelastushenkilöstöt. Aluetta voivat hyödyntää lisäksi ilmavoimien sekä Lapin pelastuslaitoksen ammattilaiset omassa harjoittelussaan.

Fasiliteetti on hyödyksi myös useita viranomaisia ja toimijoita koskevissa yhteistoimintaharjoituksissa.

- Pelastuslaitoksen ja lentoasemalla olevien toimijoiden lisäksi poliisi, ensihoito ja muun muassa vapaaehtoinen pelastuspalvelu osallistuvat mahdollisissa lento-onnettomuuksissa pelastustöihin yhdessä Finavian henkilöstön kanssa, Juujärvi taustoittaa.

Alueen suunnittelussa on otettu huomioon myös ympäristöasiat. Paloja simuloidaan polttamalla nestekaasua.

Rovaniemen paloharjoitusalue otetaan harjoituskäyttöön heti. Vastaavanlaista uutta paloharjoitusaluetta rakennetaan parhaillaan myös Oulun lentoaseman yhteyteen.

Lue seuraavaksi

Vielä ehdit! Tule mukaan vaikuttamaan vastuullisuustyöhömme

Haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme vastuullisena yrityksenä. Kerro mielipiteesi siitä, miten voisimme vielä paremmin onnistua työssämme.

Helsinki-Vantaalle aurinkovoimala - Finavia tukee ilmasto-ohjelmallaan kansainvälistä ilmastosopimusta

Finavia on päättänyt kiihdyttää kunnianhimoisen ilmasto-ohjelmansa toteuttamista. Ohjelman tavoitteena on yhtiön kaikkien 21 lentoaseman toiminnasta...

Oulun kiitotietieremontti etenee aikataulussaan – juhannukseen saakka Oulusta pääsee lentoon normaalisti

Oulun lentoasemalla on käynnissä liikennealueiden remontti ja työt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti aikataulussaan. Remontissa ollaan nyt vaiheessa, jonka aikana...

Finavialta moderni satsaus Lapin lentoasemien pelastustyöhön

Rovaniemen lentoasemalla avattiin uudenaikainen paloharjoitusalue. Käyttäjinä toimivat Finavian pelastushenkilöstön ohella myös puolustusvoimat sekä Lapin pelastuslaitos.