Ohita navigaatio

Miten tuuli vaikuttaa lentämiseen?

Artikkeli julkaistu
04.05.2017 klo 06:00
Arkistointipäiväys
Ihmisiä & Ilmailua
Millaiset tuulet ovat lentokoneille suotuisia, mitkä taas vaarallisia? Selvitimme faktat.

Tuuli on keskeinen lentokoneen reittiin ja matkantekoon vaikuttavista elementeistä. Mutta miten tuuli oikein vaikuttaa lentämiseen? Tässä muutamia perusfaktoja.

1. Koneet nousevat ja laskeutuvat yleensä vastatuuleen

Lentokoneet pyrkivät nousemaan ja laskeutumaan vastatuuleen, sillä vastatuuli lyhentää nousukiitoon ja koneen pysähtymiseen vaadittavaa matkaa. Lähtiessä vastatuuli avittaa koneen irtautumista maasta, ja nousuun tarvitaan pienempi maanopeus. Myös laskeutuminen vastatuuleen on helpompaa pienemmän maanopeuden vuoksi.

Hankalampia nousun ja laskun aikana ovat sivu- ja myötätuulet. Lentokoneille onkin määritetty tietyt maksimisivutuuli- ja myötätuulirajat, joiden ulkopuolella ne eivät saa lähteä liikkeelle tai laskeutua.

2. Tuulet vaikuttavat reittisuunnitteluun ja matkantekoon

Lentokoneen reitti suunnitellaan etukäteen säätietojen perusteella, ja tuuliolosuhteet ovat tärkeä reittiä määrittävä tekijä.

Myötätuuli nopeuttaa matkaa ja säästää polttoainetta.

Lennon aikana tuulet vaikuttavat matkanteon nopeuteen, joten ne on otettava huomioon, jotta kone pysyy sopivassa aikataulussa. Myötätuuli nopeuttaa matkaa ja säästää polttoainetta, vastatuuli taas hidastaa ja kuluttaa enemmän polttoainetta.

3. Voimakkaatkaan tuulet eivät yksin aiheuta onnettomuutta

Ongelmallisimmat tuuliolosuhteet lentämisen kannalta ovat puuskittaiset ja äkillisesti suuntaa vaihtavat tuulet. Vaarallisin tuuleen liittyvä sääilmiö onkin tuuliväänne, jossa tuulen suunta tai sen nopeus muuttuvat voimakkaasti kahden lähekkäin olevan pisteen välillä. Lentäjät harjoittelevatkin erikseen koneen oikaisemista tuuliväänteestä.

Vaikka tuuli on mainittu vaikuttavana tekijänä noin puolessa lento-onnettomuuksista, kova tuuli ei yksin aiheuta onnettomuutta, vaan siihen tarvitaan myös muita riskitekijöitä. Tuuleen liittyvät lento-onnettomuudet ovat myös vähentyneet vuosien saatossa.

Tuulen suunta ja nopeus vaikuttavat kiitoteiden käyttöön. Lue tästä, mitkä ovat kiitoteiden käyttöperiaatteet.

Lue myös faktat siitä, miten lentokone tankataan.