Ohita navigaatio

Lappu laukussa  –  Miksi matkalaukkuni on avattu turvatarkastuksessa, ja saako poistetun tavaran takaisin?

Artikkeli julkaistu
24.09.2019 klo 09:00
Käsimatkatavaralaukku.
Matkustus
Toisinaan lentoaseman turvatarkastus joutuu poistamaan ruumamatkatavaroista kiellettyjä aineita ja esineitä. Finavian turvapalvelujen Joni Pekkanen kertoo, mitä silloin tapahtuu.

Jotta lentojen turvallisuus voidaan taata, Helsinki-Vantaan turvatarkastuksessa joudutaan avaamaan päivittäin satoja matkalaukkuja ennen niiden kuormaamista ruumaan.

Selvitimme Finavian turvapalvelujen palvelupäällikkö Joni Pekkasen avustuksella, miksi ruumaan menevä matkalaukku avataan, ja mitä lappu laukussa oikein tarkoittaa.

Miksi matkalaukku joudutaan joskus avaamaan?

Kaikki lentokentältä lähtevät ruumamatkatavarat turvatarkastetaan. Pääasiassa tarkastus tapahtuu Helsinki-Vantaalla automatiikan avulla. Pekkasen mukaan turvatarkastaja avaa tarvittaessa laukun ja varmistaa käsin, että koneen ruumatilaan ei päädy esineitä tai aineita, jotka saattavat aiheuttaa vaaratilanteen.

”Yleisin syy laukun avaamiseen on se, että laukkuun on pakattu joitakin vaaralliseksi aineeksi luokiteltavia tuotteita, joita ei saa lentokoneen ruumatilassa kuljettaa. Tällöin esine poistetaan, ja poistetun esineen tilalle pannaan lappu, joka kertoo, mitä laukusta on poistettu, ja miten matkustaja voi saada esineen takaisin”, Pekkanen toteaa.

Mitkä ovat kiellettyjä esineitä matkalaukussa?

Ruumamatkatavaroissa ovat kiellettyjä muun muassa aineet ja esineet, jotka voivat aiheuttaa lentokoneessa palovaaran. Yleisimpiä ruumamatkatavaroista poistettuja esineitä ovat irralliset litiumakut ja varavirtalähteet. Pekkanen painottaa, että irralliset litiumakut ovat ruumassa kiellettyjä – on kyse sitten kameran tai puhelimen akusta tai varavirtalähteestä. Myöskään sähkötupakkaa ei saa laittaa ruumaan sen virtalähteen vuoksi. Varavirtalähteiden ja akkujen lisäksi tulentekovälineet ja aerosolit ovat yleisimmät laukusta poistettavat esineet.

”Hiihtokaudella poistetaan tyypillisesti suksivoiteita ja voiteiden poistoaineita, jotka ovat helposti syttyviä. Vastaavasti syksyllä metsästysaikaan kannattaa kiinnittää huomiota patruunoiden pakkaamiseen. Ruska-aikaan joudutaan poistamaan usein myös retkikeittimien polttoaineena käytettäviä kaasuseoksia eli butaani- ja propaanipakkauksia sekä sytytysnesteitä. Ympäri vuoden kuitenkin poistetaan erityisen paljon juuri varavirtalähteitä”, Pekkanen kertoo.

Kuinka kielletyn esineen poisto tapahtuu, jos laukku on lukossa?

Suurin osa matkalaukuista saadaan turvatarkastuksessa avattua, ja vieläpä siten, ettei matkalaukku vaurioidu.

”Mikäli matkatavaraa ei saada auki, turvatarkastajat eivät Suomessa riko lukkoja eivätkä asiakkaan laukkuja. Jos matkalaukkua ei saada turvatarkastuksessa auki, lähetetään se lentoyhtiön edustajalle saatesanojen kera. Tällöin laukkua ei voida kuormata koneeseen.”

Saako poistetun esineen takaisin?

Pekkanen opastaa, että poistetun tavaran tilalle laitetusta lapusta selviää, mistä tuote on noudettavissa, tai mistä sitä voi kysellä palautettavaksi. Yleensä poistettua tuotetta säilytetään lentoasemalla 30 vuorokautta. Jos oma reissu kestää pidempään, voi pidemmästä säilytysajasta sopia erikseen.

”Joskus tuote voidaan myös toimittaa matkustajalle postitse, jos tämä asuu kaukana. Kaikkia tuotteita ei kuitenkaan voida lähettää kohdemaahansa, sillä vaaralliseksi luokiteltuja esineitä ja aineita ei voida kuljettaa ilmateitse. Näissä edetään aina tapauskohtaisesti.”

Mitä tulee laukkua pakatessa ottaa huomioon, jotta kohdemaassa laukun sisällä ei odottaisi lappua?

Matkustajat ovat suhteellisen valveutuneita lentojen pakkausmääräyksistä, kertoo Pekkanen. Matkalaukun avaamisia, ja myös tavaroiden poistoja, joudutaan kuitenkin tekemään Helsinki-Vantaallakin satoja päivän aikana. Vastuu matkatavaroiden pakkaamisesta sääntöjen mukaan on matkustajalla. Pakatessa kannattaa muistaa ohjenuora: matkalaukkuun ei kannata pakata mitään helposti syttyvää tai räjähtävää.

Ennen matkalle lähtöä onkin hyvä tutustua pakkausmääräyksiin ja selvittää, mitä koneessa saa kuljettaa ja mitä ei.

Lue lisää: Neste vai ei?

Lue lisää: Saako sukkapuikot ottaa mukaan lennolle?