Ohita navigaatio

Helsinki-Vantaan kaukoliikenteen laajennusosa on nyt kokonaan valmis

Artikkeli julkaistu
01.09.2021 klo 10:01
Pitkä käytävä, jossa on lasiseinät
Vastuullisuus
Lentoasemayhtiö Finavian liki kahdeksan vuotta sitten käynnistämä Helsinki-Vantaan kehitysohjelma saavuttaa tärkeän etapin, kun non-Schengen-lentojen viimeisetkin rakenteilla olevat tilat ja palvelut avautuvat 1. syyskuuta 2021.

– Investoimme Helsinki-Vantaan laajentamiseen yhteensä yli miljardi euroa, josta noin 460 miljoonaa euroa on ohjattu non-Schengen-liikenteen kehittämiseen. Syyskuun alussa avaamme kaukolentopuolella sijaitsevan uuden porttialue 34-36:n. Sen erikoisuutena on, että lähtöportteja voidaan käyttää sekä non-Schengen-lennoilla että Schengen-lennoilla. Näin voimme jakaa tilakapasiteettia tarpeen mukaan, kertoo Martti Nurminen.

Projektin tärkein päämäärä oli sujuvoittaa matkustamista. Tavoite on saavutettu rakentamalla uusia tiloja tehokkaammille prosesseille. Matkustajille rakennettiin esimerkiksi uusia kulkureittejä ja lentokoneiden pysäköintipaikkojen kokoa kasvatettiin, jotta työskentely pysäköityjen lentokoneiden ympärillä on tehokkaampaa.

Avarat ja modernit matkustajatilat, lukuisat uudet palvelut sekä sujuvat prosessit luovat non-Schengen-maiden matkustajille maailmanluokan lentokenttäkokemuksen.

Vihreitä metsäteemaisia sohvia lentoaseman leveällä käytävällä

– Suomalaisen muotoilun ja osaamisen esille tuominen on ollut keskeistä suunnittelutyössämme. Terminaalin upea arkkitehtuuri, kotimaiset kalusteet ja valaisimet sekä materiaalivalinnat ovat tästä esimerkkejä. Rauhallisuutta ja levollisuutta huokuvilla tiloilla haluamme erottua muista kansainvälisistä lentokentistä, kuvailee Nurminen.

Kaukolentojen aluetta laajennettiin kuudessa eri vaiheessa: porttialue 50 A-M valmistui 2016, eteläsiipi 2017, uusi vaihtomatkustajien turvatarkastus ja Aukio 2019, länsisiiven 1. osa keväällä 2019 ja matkatavarakeskuksen laajennus ja länsisiiven 2. osa syksyllä 2019. Viimeisenä valmistuu porttialue 37-39, joka avataan matkustajakäyttöön 1.9.2021.

Non-Schengen-lennoilla ja matkustajille tarkoitettu alue käsittää 55 000 neliömetriä uutta terminaalitilaa, 8 uutta pysäköintipaikkaa laajarunkokoneille, 50 prosenttia lisää matkatavarakapasiteettia sekä 11 uutta liiketilaa erilaisille palveluille, myymälöille, kahviloille ja ravintoloille. Lisäksi asematasoa uudistettiin ja saneerattiin yli 300 000 neliömetrin alueelta.

Kestävää kehitystä ja matkustajakokemusta vaaliva projekti on työllistänyt tuhansia ihmisiä

Koko kehitysohjelmassa suunnittelun punaisena lankana on myös energiankäytön tehostaminen ja lentoasematoiminnasta syntyvien päästöjen vähentäminen. Finavia esimerkiksi asensi terminaalin katolle aurinkovoimalan, joka tuottaa uusiutuvaa energiaa lentoaseman käyttöön. Helsinki-Vantaa on kansainvälisesti sertifioitu hiilineutraaliksi lentoasemaksi vuonna 2017.

Aurinkopaneelit kaukolentoalueen rakennuksen katolla

Noin kuusi vuotta kestäneen kaukolentoalueen laajennusprojektiin osallistui yli 700 yritystä ja yli 8 000 ihmistä, jotka ovat tehneet sisukkaasti työtä suomalaisten lentoyhteyksien ja Suomen saavutettavuuden eteen myös vaikeana korona-aikana.

– Heidän ansiostaan maailma on taas hieman lähempänä meitä suomalaisia, toteaa Nurminen.

Projektin alkupuolella valmistunut Eteläsiipi saavutti kansainvälisen BREEAM-sertifikaatin Excellent-tason vastuullisen suunnittelun, rakentamisen, käytön ja ylläpidon ansiosta. Lisäksi Aukio oli finalisti The Media Architecture Biennale 2020 kilpailun More Than Human Architecture -kategoriassa.

Kaukolentoalueen laajennuksen on suunnitellut arkkitehtitoimisto PES-Arkkitehdit. Terminaalin rakennusurakasta vastasi YIT ja asematason rakentamisesta Destia.

Thumbnail from the video with title Kaukolentoalueen kehittäminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla

Lue lisää

Terminaali 2 aukeaa 1.12.2021

Tutustu Helsinki-Vantaan kehitysohjelmaan

Lue miten Finavia kehittää lentoasemiaan