lufthansa.jpg
Julkaistu
7.6.2017 klo 09:24
Uutiskanava
Uutinen

Lufthansa laajentaa Suomessa jälleen: Nyt luvassa suorat reittilennot Kuusamoon

Finavian Kuusamon lentoasemalla alkaa näkyä entistä enemmän kansainvälisiä turisteja talvella 2017–2018, kun Lufthansa aloittaa suorat reittilennot Frankfurtista 23. joulukuuta alkaen.

Koskaan aiemmin Kuusamon lentoasemalla ei ole ollut suoraa kansainvälistä reittiä, joten reittiavaus on historiallinen. Lufthansa lentää Frankfurtin ja Kuusamon välisellä reitillä maaliskuun 24. päivään saakka.

– Olemme tosi iloisia, että Kuusamo liittyy Lufthansan reittivalikoimaan ja näin vahvistaa edelleen lentoasemaverkostoamme pohjoisessa. Kasvu alkoi, kun Lufthansa aloitti ensimmäisenä suorat reittilennot Saksasta Lappiin vuonna 2015. Viime vuonna hyvä kehitys pohjoisessa jatkui, kun lentoyhtiö avasi uusia reittejä ja lisäsi kapasiteettia merkittävästi ja saimme yhdessä aikaan varsinaisen matkailun supertalven. Toivotamme nyt Lufthansan lämpimästi tervetulleeksi myös Kuusamon lentoasemalle joulukuussa 2017, sanoo Finaviasta johtaja Joni Sundelin.

- Olemme tosi iloisia avatessamme Kuusamon-reitin. Tämä avaus osoittaa sitoutumisemme Suomeen. Helsingin, Ivalon ja Kittilän ohella Kuusamosta tulee Suomen neljäs kohde, jota operoimme Saksasta. Vaikka lähestymme pian keskikesää, ei ole turhan aikaista toivottaa matkustajillemme jo nyt ihanaa talvea, sanoo Christopher Zimmer, Lufthansan myynnistä Suomessa ja Baltiassa vastaava johtaja.

Pitkä ja runsasluminen talvikausi revontulineen sekä monipuoliset aktiviteetit ovat hyviä syitä saapua Kuusamoon. Rukalla laskettiin talvikaudella 2016-­2017 yhteensä 209 päivän ajan.

– Kuusamon matkailulle tuleva talvi 2017­-2018 on todellinen näytön paikka. Uuden Lufthansa-­yhteyden ja aikaisemmin ilmoitettujen Finnairin vuorojen lisäysten johdosta lentoyhteydet parantuvat todella paljon. Kansainvälisen matkailijoiden määrän kasvuun on nyt erinomaiset mahdollisuudet, sanoo Ruka­-Kuusamo Matkailu ry:n toimitusjohtaja Mats Lindfors.

Näin uusi lentoyhteys syntyy – Lufthansa kertoo

Finavian jättilista: Katso muut uudet yhteydet Suomeen

Lue seuraavaksi

Uutuuskohde Oulusta: Suora lomalento Tallinnaan

Suomalainen matkanjärjestäjä Easyloma ottaa valikoimiinsa suorat lomalennot Oulusta Tallinnaan.

Finnair lisää lentoja Helsinki-Vantaalta Tukholmaan

Finnair lisää uusia yhteyksiä Tukholman Brommaan. Finnair myös kasvattaa kapasiteettia Helsinki-Vantaan ja Tukholman keskustan tuntumassa sijaitsevan Bromman lentoaseman...

Turkish Airlines kasvattaa konekokoa: Säännöllinen laajarunkoliikenne alkaa Helsingin-reitillä

Konekoon kasvattaminen lisää istumapaikkojen määrää 25. maaliskuuta alkaen.

Helsinki-Vantaalta lisää lentoja: Finnair avasi reitin Meksikoon

Suorat lennot Helsinki-Vantaan lentoasemalta Meksikon suosittuun lomakohteeseen Puerto Vallartaan alkoivat sunnuntaina 5. marraskuuta.