Skip navigation

Kansainvälistä ilmatilaa halkoo yli 4000 sopimusta – Näin valtioiden väliset sopimukset vaikuttavat lentoliikenteen reitteihin

Artikkeli julkaistu
28.03.2019 klo 09:09
Nouseva lentokone taivaalla.
Tiedätkö, miten Suomen ja Venäjän välinen sopimus vaikuttaa Finnairin Aasian-reitteihin? Selvitimme ilmailualan kansainvälisten sopimusten vaikutusta lentoliikenteen pelisäätöihin.

Oletko koskaan miettinyt, miten lentoreitit kaupungista toiseen suunnitellaan? Käytännöllisimmältä vaihtoehdolta tuntuisi mennä lyhyintä mahdollista tietä lähtöpisteestä päätepisteeseen.

Näin ei kuitenkaan aina voi tehdä, sillä lentoreittien suunnittelussa pitää ottaa huomioon muutakin kuin matkan kannalta suotuisin reitti. Merkittävinä tekijöinä reitteihin vaikuttavat ilmailua koskeva lainsäädäntö ja valtioiden väliset sopimukset.

Valtiot määräävät ilmatilansa käytöstä

– Kansainvälinen lentoliikenne perustuu pääosin valtiosopimuksiin. Liikenteen oikeudellisena lähtökohtana on valtioiden ilmaherruus, joka on tunnustettu Chicagon yleissopimuksessa. Se on eräänlainen ilmailun perustuslaki, kertoo Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan väitöskirjatutkija Mikko Huttunen.

Vuonna 1944 solmitussa Chicagon sopimuksessa eli kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksessa ovat mukana miltei kaikki YK:n jäsenvaltiot. Sopimus takaa, että valtiot saavat täysin määrätä alueensa yläpuolella olevan ilmatilan käytöstä. Jos vieraan valtion kone lentää toisen valtion ilmatilassa luvatta, on kyseessä ilmatilan loukkaus.

– Chicagon sopimusneuvotteluissa laadittiin myös sopimus, joka olisi avannut koko maapallon ilmatilan kilpailulle. Valtiot halusivat kuitenkin pitäytyä omissa ehdoissaan ja päätäntävallassaan, ja tämän seurauksena syntyi kahdenvälisten sopimusten verkosto, Huttunen kertoo.

– Kahdenvälisiä sopimuksia on olemassa yli 4000 kappaletta, ja suuri määrä tekeekin järjestelmästä aika pirstaleisen.

Finnairin kasvun takana Siperian ylilentoluvat

Nimensä mukaisesti kahdenvälinen sopimus on kahden maan välille tehty sopimus. Käytännössä sopimus tehdään kansallisen lentoyhtiön ja kohdevaltion välille. Tästä on esimerkkinä Suomen ja Venäjän välinen sopimus, joka takaa tällä hetkellä Finnairille viikossa 80 edestakaista lentoa Siperian yli. Siperian ylilentoluvat mahdollistavat Finnairille lyhyet Aasian-reitit ja ovatkin tukeneet yhtiön vahvaa kasvua Aasian ja Euroopan välisessä liikenteessä. Monella eurooppalaisella kilpailijalla ei ole yhtä laajoja lentolupia Siperian ylittäville reiteille.

Reittien muodostumiseen vaikuttavat siis vahvasti valtioiden intressit. Pidempien lentoreittien käyttäminen on kalliimpaa, ja siten ylilentoluvilla on taloudellista vaikutusta – paitsi reitin käyttämisestä maksavalle lentoyhtiölle, myös siitä määräävälle valtiolle.

Luvan myöntävä valtio saa tuloja lentopalveluidensa käytöstä. Maat saavat itse määrittää kustannukset.

– Maksujen suuruuden määrittymiseen on olemassa joitakin ohjeita eikä maksuja saa kerätä syrjivästi, mutta viime kädessä valtio päättää itse, miten ja mistä maksuja kerätään, Huttunen sanoo.

Lentoreittien suunnittelussa otetaan toki huomioon myös useita muita käytännön seikkoja, kuten taloudelliset kustannukset, lentoasemien kapasiteetti ja lentoslotit, eli ennalta sovitut lähtö- ja laskeutumisajat.

Yhteiset pelisäännöt takaavat sujuvuuden ja turvallisuuden

Kasvavassa globaalissa lentoliikenteessä yhteiset pelisäännöt ja kansainväliset sopimukset ovat tärkeitä, sillä ne takaavat ilmatilan käytön turvallisuuden ja sujuvuuden. Lisäksi ne edistävät matkailua ja kansainvälistä kaupankäyntiä.

Chicagon sopimuksen ja kahdenvälisten sopimusten lisäksi EU:lla on oma lentoliikennettä koskeva järjestelynsä, sisämarkkinat, joilla vallitsee ilmailun vapaus. Sen pohjalta unioniin on luotu Euroopan yhteinen ilmailualue, johon kuuluu jäsenvaltioiden lisäksi useita lähivaltioita. Lisäksi EU on tehnyt sopimuksia muun muassa Yhdysvaltojen ja Australian kanssa. Minkä tahansa jäsenmaan lentoyhtiö voi lentää näihin maihin.

– Matkustajien kannalta tämä on todella hyödyllistä, sillä näin kaukoreitit avautuvat kilpailulle. EU:n sisällä laajat liikennöintivapaudet ovat luontainen osa sisämarkkinoita.

EU haluaisi eroon myös Venäjän ja EU-maiden kahdenvälisistä sopimuksista, mutta toistaiseksi Siperian ylilentolupia on myönnetty vain yksittäisille valtioille. EU pitää myös huolta, ettei kuka tahansa pääse lentämään jäsenmaiden ilmatilassa turvallisuuden kustannuksella.

– EU:lla on olemassa musta lista lentoyhtiöistä, joiden ei ole katsottu noudattavan siviili-ilmailun turvallisuusstandardeja riittävän tehokkaasti. Nämä yhtiöt eivät saa laskeutua eivätkä lentää unionin alueella. Unionin kansalaisten turvallisuus taataan tällä tavalla, sillä näiden yhtiöiden kohdalla pelkkä ylilentokin voi olla turvallisuusriski, Huttunen kertoo.

Lue lisää turvallisuudesta Finaviassa.

Ihmisiä & Ilmailua