Ohita navigaatio

Oulun lentoasema täyttää 70 vuotta – säännöllinen reittiliikenne alkoi perustamisvuonna

Artikkeli julkaistu
17.04.2023 klo 08:23
Oulun lentoasema kuvattuna vuonna 1964
Ihmisiä & Ilmailua
Oulun lentoasema on palvellut matkustajia ja lentoyhtiöitä jo kahdeksalla vuosikymmenellä. Vuosien saatossa siitä on kehittynyt matkustajamääriltään Pohjois-Suomen vilkkain kenttä.

Oulun lentoaseman rakentaminen Oulunsaloon alkoi vuonna 1949, kun siihen asti käytössä ollut Oritkarin lentopaikka nurmipäällysteisine kiitoteineen alkoi jäädä liian pieneksi uusille lentokoneille.

Selvittelyä uudelle lentokentälle oli tehty jo 1939, mutta sota pysäytti asian edistämisen. Oulun lentoasema valmistui viimein vuonna 1953 ja lentoyhtiö Aero, nykyinen Finnair, aloitti säännölliset lennot Oulun ja Helsingin välillä.

Oulun lentoasemasta mustavalkoinen historiakuva.

Kuva: Aero Oyn OH-LCB Oulun lentoasemalla vihkiäisissä / Finnair Oyj ja Suomen Ilmailumuseo

Viisi vuotta myöhemmin vuonna 1958 valmistui ensimmäinen varsinainen asema- sekä lennonvarmistusrakennus ja pääkiitotie sai asfalttipäällysteen.

– Finavia on laajentanut ja kehittänyt lentoasemaa moneen otteeseen. Viimeisimpänä on uudistettu terminaalitiloja ja panostettu porttialueen viihtyisyyteen. Myös paikallisuus näkyy meillä. Hailuoto Lounge kuvastaa ylpeydellä alueen meriluontoa. Kehitystyön myötä olemme olleet täysin hiilineutraali lentoasema vuodesta 2020, kertoo Oulun lentoaseman päällikkö Liisa Sallinen Finaviasta.

Miljoonan matkustajan raja rikki vuonna 2012

Oulun lentoasemasta on vuosien varrella kehittynyt pohjoisen Suomen lentoliikenteen tärkeä piste, joka tarjoaa hyvät ja säännölliset yhteydet niin elinkeinoelämälle kuin vapaa-ajan matkustajille.

Vilkasta teknologia- ja yliopistokaupunkia palveleva lentoasema on matkustajamääriltään Suomen toiseksi suurin. Ensimmäisen kerran lentoasemalla rikottiin miljoonan matkustajan raja vuonna 2012.

– Finavia on valinnut Oulun vuoden lentoasemaksi vuosina 2014 ja 2016.

Koronapandemia vähensi matkustamista merkittävästi, mutta matkustajamäärät ovat palautuneet vauhdilla.

Oulun lentoasema on ollut monesti paikallisena näyttämönä myös valtiovierailuilla, ja kentällä on Lapin lennoston sekä lääkärihelikopteripalvelu FinnHemsin tukikohta. Kaupallisen lentoliikenteen lisäksi lentokenttä palvelee yleisilmailua, kuten yksityisiä pienkoneita ja laskuvarjohyppytoimintaa.

Oulun lentoasema kuvattuna vuonna 1964

Kuva: Oulun lentoasema Aero Oyn Douglas DC-3 OH-LCBn siiven alta kuvattuna / Finnair Oyj ja Suomen Ilmailumuseo

Oulun lentoaseman henkilöstölle on jäänyt lämmöllä mieleen 1980-luvulla tapahtunut ”Kaakkurin tapaus”, joka kiinnosti myös lintututkijoita. Peräti seitsemänä kesänä kentällä nähtiin vakiovieraana yksinäinen kaakkuri, joka oli ihastunut lentokoneisiin ja seurasi laskeutuvia aamu- ja iltakoneita lentämällä niiden perässä.

Syytä erikoiselle käytökselle ei tarkemmin kuitenkaan selvitetty, mutta linnun kunniaksi yksi lentoaseman neuvotteluhuoneista on nimetty Kaakkuriksi.

Oulun lentoasemasta mustavalkoinen historiakuva.

Kuva: Aero Oy:n DC-3 Oulun lentoasemalla tammikuussa vuonna 1958. Taustalla hallintorakennusmatkustajaterminaalin vanha työparakki/ Ilmailu-lehti ja Suomen Ilmailumuseo

Historiaa juhlistetaan matkustajien ja henkilöstön kanssa

Tämän vuoden pyöreitä vuosia juhlistetaan kahveilla ja kakkutarjoiluilla toukokuussa matkustajien ja lentoaseman henkilöstön kanssa.

– Virallisesti juhlapäivä on 30. kesäkuuta, mutta toukokuussa matkustajia on enemmän, joten mielellämme juhlimme tätä merkkipaalua mahdollisimman monen lentoasemaa käyttävän kanssa, iloitsee pian kymmenen vuotta lentoasemaa luotsannut Sallinen.

Artikkelin pääkuva: Oulun lentoasema kuvattuna vuonna 1964 / Suomen Ilmailumuseo

Lue myös

Oulun lentoaseman historia

Oulun ja Ivalon lentoasemilla ilmailun merkkivuosia