Lentoliikennettä tarkastellaan meillä edelleenkin irrallisena kulkumuotona olemassa olevaan lentoasemaverkostoon pohjautuen. Kehittämistyön tärkeimpien ajureiden tulisi kuitenkin olla asiakastarpeissa, saavutettavuudessa sekä taloudellisesti ja ilmastovaikutuksiltaan kestävässä liikennejärjestelmässä.
Liikennepolitikkaamme näyttäisi uudistumisen sijaan ohjaavan halu säilyttää, ja saavutettavuutta rakennetaan olemassa olevien lentoasemien varaan.
Lentoasemat on rakennettu pääosin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin tarpeet ja maailma olivat hyvin toisenlaisia. Niinpä Finavialla on tällä hetkellä 20 lentoasemaa, joista monet sijaitsevat lähellä toisiaan ja lähellä hyviä rautatieyhteyksiä.
Näin siitäkin huolimatta, että Suomen liikennepalveluiden kysynnässä tapahtui merkittävä muutos 2000-luvun alussa, kun kotimaan lentomatkustus alkoi pienillä lentoasemilla hiipua. Ihmiset siirtyivät kiihtyvällä tahdilla isoihin aluekeskuksiin ja liikkumisen tarpeet muuttuivat. Samalla rautatie- ja linja-autoliikenne alkoivat voimakkaasti kehittyä.
Liikennejärjestelmän kehitystyön painopistettä tulisi siirtää siihen, miten liikkuminen voidaan hoitaa järkevästi ja tarkoituksenmukaisesti. Alueiden hyviä yhteyksiä voi ylläpitää monella tapaa, joista lentäminen on yksi. Kehittämistä tulisi tarkastella kulkumuotoneutraalisti.
Suomen tulisi rahoittaa sujuvien matkaketjujen kehittämistä. Kustannukset olisivat vain murto-osa lentoyhtiöille maksettavasta julkisesta PSO-tuesta ja lähes tyhjien koneiden lennättämisestä aiheutuvista kustannuksista.
Tarvittava summa voisi olla 2–3 miljoonaa euroa. Tämä olisi konkreettinen toimenpide kohti liikenteen päästövähennystavoitteita ja turvaisi Suomen alueellisen saavutettavuuden pitkällä aikavälillä.
Lue myös
Jani Jolkkonen: Lentojen rahoittaminen julkisella tuella on kallista ja aiheuttaa päästöjä
Artikkeli on ensimmäisen kerran julkaistu 16.06.2022.
